Koiran ruokinnan perusteet
|
Arviolta joka neljännessä Länsi-Eurooppalaisessa kotitaloudessa on koira, ja Yhdysvalloissa jopa kahdessa viidestä kotitaloudesta - ei siis ole ihme, että koirien ruokintaa ja ruokintatarpeita tutkitaan intensiivisesti, jotta markkinoille voidaan tarjota yhä laajempi valikoima erilaisia ja erilaisia tarpeita vastaamaan kehitettyjä valmisruokia. Nämä ruoat eroavat valmistustavaltaan, raaka-aineiltaan ja muodoltaan erilaisista kuivaruoista ja purkkiruoista aina raakapakasteisiin asti. Omistajan on päätettävä millaista ruokaa koiralleen syöttää ja mikä parhaiten vastaa juuri hänen koiransa ruokinnallisia tarpeita. Koiranpennun hankittuaan uusi omistaja yleensä noudattaa kasvattajalta saamiaan ohjeita mutta ajan kuluun hän todennäköisesti pyrkii löytämään aikuiselle koiralleen sopivan ruoan joko muiden suositusten tai omien kokemustensa perusteella. Tärkeää on myös tarkailla koiraa: maistuuko ruoka? Onko turkki kiiltävä, kynnet ja iho kunnossa, silmät kirkkaat, korvat puhtaat? Onko koira eloisa? Onko koira liian laiha tai liian lihava? Paljon kiistellään myös siitä onko tuore ruoka tai kotiruoka koiralle parempi kuin valmisruoka. Tähän kysymykseen liittyy myös olennaisesti kysymys siitä, poikkeavatko kotikoiran ruokinnalliset tarpeet sen villien veljien tarpeista?
Koira on sekaravinnonsyöjä vaikkakin sen pääasiallisena ravinnonlähteenä on ollut liha ja siksi sen ruoansulatuskanava on verrattain lyhyt ja sopeutunut käyttämään eläinperäistä ravintoa. Tutkimusten mukaan koirat pitävät eniten 1. naudanlihasta 2.porsaanlihasta 3. lampaanlihasta 4. kanan-/kalkkunanlihasta 5. hevosenlihasta. Koira pystyy käyttämään myös osittain hajonnutta kasvisravintoa (tai kypsennettyä kasviperäistä ravintoa), jota sen esivanhemmat ovat saaneet saaliseläinten vatsan ja suoliston sisällöstä. Villit koiraeläimet syövät lihan lisäksi muutakin, esim. shakaalit mm. hyönteisiä, hedelmiä ja heinäkasveja. Yhteiselo ihmisen kanssa on tuonut monia muutoksia kotikoiran elimistöön. Niinpä koirien suoliston toiminnassa esiintyy yksilöiden ja rotujen välisiä eroja, eivätkä kaikki koirat edes pidä tai niille ei sovi samanlainen ravinto ja ruokavalio. Myös koirarotujen ruokailutavat saattavat erota paljonkin toisistaan: joillekin roduille on tavallista "paastota" silloin tällöin, kun toisille roduille taasen on ominaista ahmia suuria määriä ruokaa kerralla (jotkut ajokoirarodut, esim. beagle). Koiran ikä, energiantarve ja mahdolliset ruoansulatuskanavan sairaudet tai allergiat asettavat omat vaatimuksensa koiran ruokinnalle. Lajityyppillisten ruokintatottumusten lisäksi myös ympäristön vaikutteilla on suuri merkitys yksittäisten koirien ruokintatottumusten ja -mieltymysten kehittymiseen. On jopa esitetty, että kantavan nartun ruokinnalla on merkitystä syntyvien pentujen makumieltymyksiin. Samoin imettävä narttu välittää maidossaan pennuille "vihjeitä" "oikeasta" ruoasta. Kun pennut vieroitetaan emästä, pyrkivät ne syömään mielummin sellaista ruokaa, joka tuoksultaan ja maultaan vastaa emänmaidosta saatua kokemusta. Samoin pennut suosivat aikuisiksi kasvettuaan ruokaa, joka maultaan vastaa niille varhaisessa kehitysvaiheessa syötettyä kiinteätä ruokaa. Ruokaan kohdistuva neofobia, uuden pelko, ei ole koirilla kovin yleistä mutta sitäkin esiintyy. Syyksi oletetaan liian yksipuolinen ruokinta (makutottumukset) pentuiässä. Sen sijaan neofilia eli mieltymys uuteen ruokaan, on tavallisempaa. Koira ei suosi jotakin ruokaa sen ravintoarvojen vuoksi vaan koska sillä on siitä positiivisia kokemuksia - samoin se välttää syömästä sellaista ruokaa tai aineita, joista sillä on huonoja kokemuksia, esim. pahoinvointia, myös myönteiset tai kielteiset kokemukset itse ruokailutilanteesta saattavat vaikuttaa koiran ruokailutottumuksiin. Sekä neofobia että neofilia, ovat ymmärrettäviä (villin) koiraeläimen elossa säilymisen edellytyksinä. Koira ei sairastu anoreksia nervosaan mutta niillä on havaittu ahdistusperäistä anoreksiaa, joka yhdistyneenä sosiaaliseen deprivaatioon (koira ei tapaa muita lajitovereitaan tai lauman ihmisjäseniä) on tavallista. Tavallisissa oloissa elävän koiran syömättömyys on yleensä aina oire jostakin ja koira kannattaa viedä eläinlääkärille jos se ei ole syönyt 2 päivään. Toiset koirat oppivat nirsoilemaan ruokansa kanssa koska silloin ne saavat omistajansa huomion (koiraa yritetään syöttää tai houkutella syömään). Nykyisessä hyvinvointiyhteiskunnassa yhä useampi koira kuitenkin kärsii siitä mistä omistajansakin, eli liikalihavuudesta ja sen aiheuttamista "elintasosairauksista". Koiran energiantarve vaihtelee eri elämäntilanteissa, yksilöstä itsestään sekä ympäristötekijöistä johtuen. Yksilökohtaiset erot voivat olla suuriakin. Koiran energiantarve voidaan laskea metabolisen elopainon avulla. Me = metabolinen elopaino saadaan korottamalla koiran punnittu paino potenssiin 0,75. Aikuinen koira tarvitsee energiaa kehonsa ylläpitoon keskimäärin n. 420 kJ/metabolinen elopainokilo/vrk. Koirien ylläpitoenergiantarpeeseen vaikuttavia tekijöitä ovat:
Valkuaisaineet eli proteiinit ovat toisiinsa liittyneitä aminohappoja, joita on sekä kasvi- että eläinperäisissä ruoka-aineissa. Valkuaisaineita elimistö käyttää kudosten rakennusaineena: lihasten kasvuun, luuston ja sisäelinten kehittymiseen, entsyymi- ja hormonitoimintojen ylläpitoon sekä energianlähteenä. Kasvun loputtua proteiineja tarvitaan jatkuvasti kehon ylläpitoon ja uusiutumiseen sekä elintoimintojen ylläpitoon. Koira pystyy hyödyntämään eläinperäisen valkuaisaineen paremmin kuin kasvivalkuaisen, koska kasviproteiinin aminohappokoostumus on koiralle epätasapainoinen. Mikäli koiran ruoassa on proteiinia yli tarpeen, ylimääräinen hajoaa energiaksi. Tässä hajoitustyössä maksassa vapautuva ammonium muutetaan ureaksi, joka sitten eritetään elimistöstä munuaisten kautta. Kohonnut urean määrä nostaa painetta munuaisiin, mikä ajan kuluessa saattaa johtaa munuaisvikaan. Kasvanut valkuaisen käyttö energiaksi lisää myös nestehukkaa, koska urean eritys kasvaa ja koska valkuaisen hajottamisen yhteydessä syntynyt lämpö on läähätettävä pois. Ruoan korkean valkuaisen johdosta kasvaneen virtsan erityksen seurauksena elimistöstä poistuu myös vesiliukoisia mineraaleja ja vitamiineja. Proteiinit koostuvat aminohapoista, joita on 22 erilaista. Koira voi valmistaa itse näistä aminohapoista elimistössään 12, loput 10 ovat ns. välttämättömiä aminohappoja, joita on saatava ravinnon mukana. Tällaisia välttämättömia aminohappoja ovat mm. metioniini, arginiini, treoniini ja leusiini, joita on niukasti kasviperäisessä valkuaisessa mutta runsaasti eläinperäisessä valkuisessa. Tästä syystä ja paremman sulavuutensa takia (eläinproteiinista sulaa 85 %, ja esim. soijan ja vehnän proteiineista vain 65 %), eläinperäiset valkuaisaineet ovat koiralle kasviperäisiä arvokkaampia. Mikäli valkuaisaineen sulavuus on huono, lisääntyy ulosteen määrä ruuan kulkeutuessa suoliston läpi sulamatta. Valkuaisaineiden biologinen arvo määräytyy aminohappokoostumuksen perusteella: vaikka ruuan raaka valkuaisainepitoisuus olisi korkea, mutta jotain tärkeää aminohappoa puuttuu, on sen kehossa ylläpitämä toiminto vajavaista. Mikäli tärkeän aminohapon puute jatkuu pitkään, heikkenevät koiran yleiskunto ja terveydentila. Eläinruokapakkauksissa ilmoitettava proteiinipitoisuus kertoo ruoan raakavalkuaisen määrän. Tämä arvo ei anna tarkkaa kuvaa ruuan sisältämän valkuaisaineen laadusta ja koiran mahdollisuuksista käyttää sitä hyväkseen kasvamiseen ja elintoimintojen ylläpitoon. Valkuaisen todellinen arvo saadaan sen biologisesta arvosta ja sulavuudesta. Valkuaisen laatuun ja hyväksikäytettävyyteen vaikuttaa käytettävien valkuislähteiden lisäksi myös ruuan muiden ravinteiden määrä sekä valmistustapa. Aikuisen koiran proteiinin minimitarve on 1,1-1,5 g sulavaa valkuaista/100 kJ metabolista energiaa (ME); tämä riittää normaaliaktiiviselle koiralle silloin, kun valkuainen on täysin hyväksikäytettävissä. Valkuaisen biologinen arvo (BV) on suhdeluku, joka kertoo mikä määrä sulaneesta valkuaisesta on voitu käyttää hyväksi elimistön rakentamiseen ja/tai ylläpitoon. Esimerkiksi koiralle kananmunan valkuaisen biologinen arvo (BV) on n. 100 %, maksan ja lihan n. 78 %, soijan 67 % sekä vehnän 48 %. Ruuan valkuaisen biologinen arvo ei kuitenkaan ole raaka-aineiden keskiarvo, koska jos jostakin valkuisesta puuttuu esim. metioniinia (BV tästä johtuen matala) voi sitä olla jossakin toisessa raaka-aineessa ylimääriä. Koiran valkuaisen tarve riippuu mm. iästä ja aktiivisuudesta, ja työskentelevien koirien valkuaisen tarve poikkeaa normaalista ylläpitovaatimuksesta. Hivenaineita ja vitamiineja koira tarvitsee elintoimintoja ylläpitävien reaktioiden säätelyyn. Nämä aineet esim. parantavat immuniteettisuojaa ja limakalvojen kuntoa. Kivennäis- ja hivenaineista tärkeimpiä ovat kalsium ja fosfori, jotka ovat välttämättömiä luuston kehittymiselle ja ylläpitämiselle. Niitä tarvitaan myös elimistön entsyymitoiminnan ylläpitämiseen. Kalsiumin sopiva määrä on 1,1-1,4 % kuiva-aineesta ja fosforin 0,9-1,0 % kuiva-aineesta. Kalsiumin ja fosforin suhteen tulisi olla keskimäärin 1,33:1 päivittäisessä ruoassa. Pennut tarvitsevat enemmän kivennäisaineita, sillä niiden luusto ja hampaat ovat juuri kehittymässä. Myös kantavat ja imettävät nartut tarvitsevat enemmän kivennäisaineita kuin aikuinen koira yleensä. Kalsiumia on lihassa, luujauhossa, maidossa ja maitotuotteissa, ja fosforia lihassa, kalassa, siipikarjassa, kananmunissa, kokojyväviljassa, siemenissä ja pähkinöissä. Hivenaineita tarvitaan esim. nestetasapainon ylläpidossa (Na, Ka ja Cl), hermojärjestelmän ylläpidossa (Mg) tai turkin hyvinvoinnissa (Zn). Hyvä kuivaruoka sisältää kaikkia tarvittavia kivennäis- ja hivenaineita oikeassa suhteessa eikä niitä tule lisätä ruokaan. Kivennäisaineilla voi pitkäaikaisesti liikaa käytettynä olla myös negatiivinen vaikutus kasvuun ja elintoimintoihin. Dobermannin omistajan tulisi kiinnittää erityistä huomiota kuivaruoissa kuparin (~kupariaminohappokelaatti/copper amino acid chelate) määrään koska tarpeettoman korkeat kuparipitoisuudet lisäävät maksavaurioiden (esim. Bedlingtonin terrierillä maksakirroosin) ja myös kroonisen aktiivisen hepatiitin (CAH) riskiä. Tuoreruoassa kuparilähteitä ovat mm. maksa, täysjyvävilja, vihreät lehtikasvit (esim. pinaatti ja nokkonen) ja vihannekset. Suuria kuparipitoisuuksia on hyvä välttää vaikka kupari sinänsä onkin tarpeellinen (esim. hemoglobiini ja kollageenin tuotanto). |
Vitamiinit
|
A-vitamiini vaikuttaa mm. silmien verkkokalvojen kuntoon sekä suojaa ihoa ja limakalvoja ja ylläpitää immuniteettia. A-vitamiinilähteitä ovat mm. maitotuotteet, vihreät lehtikasvit, kalanmaksaöljy ja porkkanat. A-vitamiinin puute aiheuttaa mm. näkövaikeuksia, hidaskasvuisuutta, iho- ja karvaongelmia sekä ripulia. Liiaallinen A-vitamiini taasen pahoinvointia, oksentamista, karvanlähtöä, luun epämuodostumia ja verenvuotohäiriöitä.
B-ryhmän vitamiinit vaikuttavat solujen kasvuun ja kehitykseen, osallistuvat aineenvaihduntareaktioiden nopeuttamiseen tai hidastamiseen sekä ylläpitävät hermojärjestelmiä. B-ryhmän vitamiinilähteitä ovat mm. panimohiiva, täysjyvävilja ja maksa. Puute näkyy mm. väsymyksenä, ärtyneisyytenä, hermostuneisuutena, karvan lähtönä ja iho-ongelmina. B-ryhmän vitamiinien yliannostusta ei yleensä tapahdu koska ne ovat vesiliukoisia. C-vitamiinia muodostuu koiran elimistössä riittävästi, ravinnon ei välttämättä tarvitse sisältää sitä. C-vitamiini edesauttaa kudosten parantumista mm. loukkaantumisen tai leikkauksen jälkeen. Yhdessä E-vitamiinin kanssa se suojaa soluja neutraloimalla rasvojen hapettumisen lopputuotteita siten, etteivät ne vahingoita soluja. Hivenaineista seleeni edesauttaa solujen suojausta. C-vitamiinia on hedelmissä (erit. ruusunmarja, joka sisältää mm. A-, B-, E- ja K-vitamiiineja sekä erittäin runsaasti C-vitamiinia) ja kasviksissa (erit. parsakaali, kaali ja vihreät lehtikasvit). C-vitamiinin hyödyistä ja haitoista keskustellaan jatkuvasti. C-vitamiinin puute ilmenee heikkona maidontuotantona, hengästymisenä, turvonnet nivelet, hidas parantuminen, huonot hampaat. Yliannostuksen vaaraa ei yleensä ole koska C-vitamiini on vesiliukoinen. Poikkeuksellisen suuret määrät saattavat kuitenkin aiheuttaa ripulia. D-vitamiini on välttämätön luuston ja hampaiden kehitykselle, koska se mahdollistaa kalkin imeytymisen ja mineralisoitumisen luustoon. Suomen pimeiden talvien aikaan D-vitamiinintuotano voi laskea koska auringonvalo edesauttaa sen tuotantoa kehossa. D-vitamiinin lähteitä ovat mm. maitotuotteet ja kalanmaksaöljy. Puutostila ilmenee luun epämuodostumina, heikkona lihaksistona, hermostollisina oireina ja näkökyvyn heikentymisenä. D-vitamiinin yliannostus taasen voi ilmetä mm. lisääntyneenä virtsaamisena, pahoinvointina, oksentamisena, lihasheikkoutena, lihasten (myös sydänlihaksen) kalkkeutumisena. E-vitamiinia tarvitaan mm. yhdessä C-vitamiinin kanssa luonnon antioksidanttina. E-vitamiinin lähteitä ovat mm. kylmäpuristettu kasviöljy (esim. vehnänalkioöljy), liha, pähkinät ja siemenet, vihreät lehtikasvit (esim. pinaatti ja nokkonen) ja soijapavut. Puutos näkyy mm. veriarvoissa ja verenvuotohäiriöinä, hormonituotannon häiriöinä ja lisääntymisvaikeuksina. Yleisesti ottaen E-vitamiinia pidetään vaarattomana mutta katsotaan kuitenkin, että sen liiallinen nauttiminen saattaa aiheuttaa korkeaa verenpainetta. E-vitamiinia käytetään kuivaruoissa säilöntäaineena (yhdessä C-vitamiinin kanssa) esim. kiisteltyjen BHA:n, BHT:n ja erityisesti etoksiinin sijasta. K-vitamiini on tärkeää mm. veren hyytymiselle. Sitä on mm. alfalfassa (joka sisältää myös runsaasti hivenaineita ja myös A-, B-, E- ja K-vitamiineja), jogurtissa, munankeltuiasessa ja kalanmaksaöljyssä. Puutostila saattaa aiheuttaa mm. verenvuotohäiriöitä ja keskenmenon. K-vitamiinia pidetään vaarattomana. Kasvikset sisältävät ravintokuitua yleensä selluloosana (selluloosa on tärkkelystä, mutta se ei ehdi sulaa koiran ruoansulatuskanavassa). Pieni määrä ravintokuitua on eduksi suoliston toiminnalle: se edistää ruoansulatusta, kiinteyttää ulosteen ja vähentää kaasunmuodostusta Lihavuuteen taipuvaisilla koirille (esim. steriloinnin seurauksena) kuidun käytön lisääminen on eduksi, koska koira saa kylläisen olon pienemmästä ruoka-annoksesta. Kokeile esim. pellavarouhetta tai ohralesettä. Myös kypsennettyjä kasviksia (esim. porkkanaa, hernettä, erilaisia papuja, parsakaalia, pinaattia, nokkosta, perunaa, bataattia, munakoisoa, kaalia, sipulia, ruusunmarjaa, jne.) lisäämällä voi lisätä ravintokuidun määrää- ja vitamiineja ja hivenaineita luonnollisessa muodossa. Koira tarvitsee vuorokaudessa vettä n. 0,5 dl/elopainokilo. Koiralla tulee aina olla tarjolla raikasta vettä. Veden määrän säännöstelyyn ei ole tarvetta, sillä terve koira osaa pienestä pitäen juoda janonsa ja tarpeensa mukaisesti. Kuivumisen ja ruumiinlämmön nousun on todettu olevan ehkä tärkeimmät työkoiran suorituskykyä rajoittavista tekijöistä. Ravintoaineet alkavat imeytyä koiran elimistöön vasta sitten kun sen nauttiman ruoan kosteuspitoisuus on noussut n. 80%:iin, eli samalle tasolle kuin koiran elimistön kosteuspitoisuus. Koiran kuivaruoan kostuttaminen ennen tarjoilua vedellä tai piimällä on suositeltavaa, sillä mikäli ruoka annetaan kuivana, se imee kosteutta koiran vatsassa ja saattaa turvotessaan aiheuttaa vatsavaivoja, varsinkin jos ruoka-annos on ollut suuri. Ruoan kostuttaminen myös nopeuttaa sen imeytymistä. Toisinaan on hyvä antaa koiralle kovaa purtavaa, jotta sen hampaat puhdistuvat ja ehkäistään hammaskiven muodostumista. Millaista ruokaa siis koiralle valita: kuivaruokaa, osin kuivaruokaa ja osin kotiruokaa tai tuoreruokaa vai täysin tuore-ravintoa? Tässä muutamia asioita ja neuvoja oman pohdintasi tueksi: 1. Ruoan tulee sisältää ravintoaineita sellaisessa muodossa, että koira voi ne hyödyntää. Proteiineista, hiilihydraateista, vitamiineista ja hivenaineista ei ole apua, jollei koira voi niitä hyödyntää. Useimmiten ero kalliimpien ja edullisempien kuivaruokien välillä on nimenomaa raaka-aineissa. Toisaalta taasen markkinoiden kallein kuivaruoka ei aina ole paras vaihtoehto juuri sinun koirallesi - tai paras ylipäätään. 2. Ruoan pitää olla koiralle maistuvaa, sillä jos koira ei syö, ei ole merkitystä sillä kuinka tasapainoitettua sen ruoka on. 3. Koiran tulee pysyä terveenä; jos koira lihoo tai laihtuu, sillä on karvanlähtöä, ilma- tai vatsavaivoja, harkitse ruoan vaihtoa. 4. Myös koirillä voi olla "syömishäiriöitä": liikalihavuus ja ylensyöminen voivat johtaa moninaisiin sairauksiin ja vaivoihin (sydän-, maksa- ja munuaisongelmat, liikunta- ja tukielimistö rasittuu). Poikkeuksellisen suureen ruokahaluun tuleekin kiinnittää huomiota ja miettiä voiko syy olla elimellinen ja tulisiko koira viedä eläinlääkärin tarkastettavaksi (loiset, hyperthyreoosi, jne.). Koira saatta myös lihoa vaikka se ei syökään paljoa ja täällöin olisi myös syytä kääntyä eläinlääkärin puoleen (hypothyreoosi, kasvaimet, jne.). Syömättömyys taasen saatta johtua mitä erinäisemmistä syistä lähtien itse ruoan koostumuksesta aina stressistä ja ahdistuneisuudesta johtuvaan syömättömyyteen. Käyttäytymismuutokset saattavat myös olla sidoksissa joihinkin ruoka-aineisiin ja jotkin ongelma-koiraterapiat sisältävät mm muutoksia koiran ruokavalioon. 5. Onko koira normaaliaktiivinen? Tarvitseeko se kevyempää tai vahvempaa ruokaa? 6. Muista, etteivät koirat (todennäköisesti) erota värejä vaan valitsevat ruokansa sen tuoksun ja maun perusteella. Sillä, että itse erotat kupissa porkkanat, lihan, ja muut soossit, ei ole koiralle mitään merkitystä. 7. Tällä hetkellä ei ole olemassa mitään vahvistettua määritelmää kotiruoalle tai luonnolliselle ruoalle; tarkoitetaanko sillä orgaanisesti viljellystä viljasta, antibiooteitta, vitamiineitta ym. lisäaineitta kasvatetun (siipi)karjan lihasta valmistettua ruokaa vai esimerkiksi ruokaa, joka saattaa sisältää ihmisisäntien ruokapöydästä jääneet silakkalaatikon pohjat piimään ja kasvis-riisisoseeseen sekoitettuna? 8. Vaikka vaikuttaakin siltä, että esim. koirien ruoka-aine yliherkkyydet ovat nykyään yleisempiä kuin aikaisemmin, niin itse asiassa harva koira on todellisuudessa allerginen ruoalleen. Lammas-riisi-pohjaisia ruokia valmistettiin jo vuosia sitten samoin kuin erikoisruokia koirille, jotka ovat yliherkkiä kanalle, naudanlihalle, maissille, soijalle, jne. mutta on hyvin vähän todisteita siitä, että esim. ihon kutina ja hilseily ja ruoan imeytymisongelmat johtuisivat nimenomaa ruoka-aine yliherkkyyksistä, esim. paljon parjattu vehnä on itse asiassa erinomainen hiilihydraattien lähde - jollei sille todella ole allerginen. Niinpä, jos epäilet koirallasi ruoka-aine yliherkkyyttä tulisi sinun neuvotella eläinlääkärin mahdollisen muun syyn selvittämiseksi. 9. Mikäli syötät vain kotona tehtyä ruokaa, muista lisätä myös koirasi tarvitsemat vitamiinit ja hivenaineet (apteekista löydät eri valmistajien tuotteita; esim. Citro-Oska, Hiven-Oska ja Bio-Strath). Pelkän itsevalmistetun ruoan syöttäminen on vaativaa sekä ajallisesti (ruoan valmistaminen) että myös tiedollisesti (ruoka-aineiden ja koiraeläimen ruokinnallisten tarpeitten tuntemus). 10. Merja Hellemann (luennoimassa SDY r.y.:n kasvattajapäivillä 7.4.2001) suosittelee yhdistelmäruokavaliota (kuivamuona+liha) ja 2 ruokintakertaa päivässä niin, että 1/4-osa ruoasta annetaan aamulla ja 3/4-osa illalla; dobermann-tyyppiselle aktiviiselle koiralle hän suositteli sellaista kuivamuonaa, jossa proteiinia kuiva-aineesta on 26-30 % ja rasvaa 12-20 % ja vitamiineja saa olla reippaasti (koirakohtaista!!!). Hän muistutti myös,että koiralle annettava liha (tai kala) tulee aina kypsentää infektiovaaran takia. |
Tässä vielä pari helppoa ohjetta sinun ja koirasi iloksi
YRJÖLÄN PUURO
RISOTTO
|
Lähteet:
|
Koonnut: Outi Vilkuna
julkaistu aiemmin Dobermann-lehti 5/2001
Back to Articles